5.2. Paradigman muuttaminen

Mikä on paradigman muutos? Mitkä ovat paradigman muutoksen vaiheet?

---

Paradigman muutoksen käsite on peräisin Thomas Kuhnin kirjasta The Structure of Scientific Revolutions. Se kuvaa sitä, miten tieteellinen tieto kehittyy ja muuttuu ajan myötä. Paradigma määritellään oletusten, arvojen ja uskomusten, käsitteiden ja teorioiden kokonaisuudeksi, joka muovaa tietämystä. Paradigman jakaa tietyn alan asiantuntijaryhmä tiettynä ajankohtana. Eri aloilla, kuten tieteessä, taiteessa, taloudessa, yhteiskunnassa, teknologiassa ja terveydenhuollossa, on tapahtunut paradigman muutoksia, jotka ovat muuttaneet sitä, mitä tiedämme maailmasta ja miten järjestämme yhteiskuntamme.

Systeemiajattelijoilla on laajempi käsitys paradigmoista ja paradigman muutoksesta. Donella Meadows²⁰ pitää paradigmoja lähtökohtina, josta systeemi – sen tavoitteet, valtarakenne, säännöt ja kulttuuri – syntyy. Yhteiskunnan suuret julkilausumattomat oletukset muodostavat kyseisen yhteiskunnan paradigman eli syvimmän uskomusten joukon siitä, miten maailma toimii.

Paradigmoja on vaikeampi muuttaa kuin mitään muuta systeemiä, mutta kuten Meadows sanoo, paradigman muutosprosessissa ei välttämättä ole mitään fyysistä, kallista tai edes hidasta. Vaikka yhteiskunnat vastustavat paradigmansa haastamista enemmän kuin mitään muuta, paradigman muutos voi tapahtua millisekunnissa. Tarvitaan vain uusi tapa nähdä.²⁰

Miten paradigmat muuttuvat

Tieteellisten vallankumousten vaiheet

---

Kuhn¹⁵ jakaa tieteellisen paradigman muutoksen kuuteen vaiheeseen. Vaikka Kuhnin tutkimus keskittyi tieteeseen, samantyyppinen prosessi voi tapahtua myös silloin, kun yhteiskunnalliset maailmankatsomukset ja arvot muuttuvat radikaalisti. Lisäksi tieteelliset paradigman muutokset ovat usein keskeinen osa yhteiskuntaa. 

Paradigman muutoksen kuusi vaihetta (katso kuva 5.2.1.):

1. Esiparadigma

Perustavaa laatua olevista teorioista, menetelmistä ja käytännön standardeista ei vallitse yksimielisyyttä. Alan tutkijat saattavat noudattaa kilpailevia ajattelutapoja tai malleja ilmiöiden selittämiseksi, mikä johtaa erilaisiin ja joskus ristiriitaisiin lähestymistapoihin.

2. Tieteellinen normi

Yksi teoria tai malli on osoittautunut muita onnistuneemmaksi ilmiöiden selittämisessä, ongelmien ratkaisemisessa ja tulosten ennustamisessa. Tämä menestys saa suurimman osan tiedeyhteisöstä hyväksymään kyseisen viitekehyksen vallitsevaksi paradigmaksi, joka sitten ohjaa tulevaa tutkimusta ja tiedon luomista.

3. Paradigman etusija

Kun paradigma on vakiintunut, siitä tulee ensisijainen linssi, jonka läpi tutkijat tarkastelevat alaansa. Tämä vaikuttaa siihen, mitä kysymyksiä esitetään, miten tutkimusta tehdään ja miten tuloksia tulkitaan. Olemassa olevan paradigman priorisointi merkitsee sitä, että tieteellistä tutkimusta tehdään ensisijaisesti sen puitteissa, mikä johtaa usein pikemminkin inkrementaalisiin edistysaskeliin kuin radikaaleihin muutoksiin.

4. Anomalia

Ajan myötä tutkijat kohtaavat anomalioita eli poikkeamia, joita ei voida selittää nykyisellä paradigmalla. Nämä anomaliat jätetään aluksi huomiotta tai niitä pidetään virheinä, mutta niiden kasaantuessa aletaan kyseenalaistaa nykyistä paradigmaa. 

5. Kriisi

Kun poikkeamat horjuttavat nykyistä paradigmaa kriittiseen pisteeseen asti, syntyy kriisi, joka johtaa tieteelliseen vallankumoukseen. Tämä on ajanjakso, jolloin tiedeyhteisön näkemys alasta muuttuu perustavanlaatuisesti ja ehdotetaan uusia teorioita todellisuuden paremmaksi selittämiseksi.

6. Tieteellinen vallankumous

Asiantuntijayhteisö omaksuu uuden paradigman, joka selittää anomaliat paremmin. Tämä uusi paradigma ei ole vain vanhan paradigman laajennus, vaan täysin erilainen maailmankuva, joka voi olla ristiriidassa aiemman viitekehyksen kanssa. Tämä ajattelutavan muutos määrittelee uudelleen strategiat ja sen, mikä on riittävän pätevä ajatus, jotta siihen kannattaa sijoittaa aikaa ja resursseja.

Yhteiskuntien muuttuminen

Huomio anomalioihin

---

Miten siis muutetaan kokonaisia yhteiskuntia? Meadows²⁰ sanoo, että avain on Kuhnin kuvaama paradigmanmuutoksen anomaliavaihe.

”Lyhyesti sanottuna, osoitat jatkuvasti vanhan paradigman anomalioita ja epäonnistumisia, puhut kovempaa ja vakuuttuneemmin uudesta paradigmasta, sijoitat uuden paradigman edustajia julkisiin valta-asemiin”, Meadows kirjoittaa. Hänen mukaansa aikaa ei kannata tuhlata taantumuksellisiin vaan mieluummin ottaa yhteyttä aktiivisiin muutoksentekijöihin ja laajaan ennakkoluulottomien keskitien kulkijoiden joukkoon.

Meadowsin mukaan on olemassa yksi paradigman muuttamistakin merkittävämpi vipuvaikutuspiste: ”Parasta on pitää itsensä riippumattomana paradigmojen saralla, pysyä joustavana ja ymmärtää, että mikään paradigma ei ole ‘totta’, että jokainen paradigma, mukaan lukien se, joka suloisesti muokkaa omaa maailmankuvaasi, on tavattoman rajallinen ymmärrys valtavasta ja hämmästyttävästä maailmankaikkeudesta, joka on kaukana ihmisen käsityskyvyn yläpuolella.”²⁰

Nöyrä ”ei-tietämisen” tila on piste, jossa alkaa tapahtua radikaalisti uusia asioita. Toisaalta myös paradigmat voivat olla käteviä työkaluja²⁰, joita radikaali luovuus voi hyödyntää.

Jäävuori

Kaikki se, mitä emme näe, mutta mitä meidän on silti muutettava

---

Jäävuori (kuva 5.2.2.) on visuaalinen työkalu, joka auttaa meitä huomaamaan syvemmällä rakenteissa piilevät sokeat pisteet ja systeemisten muutosten esteet ja käsittelemään niitä. Se auttaa meitä ymmärtämään taustalla olevia tekijöitä ja vähemmän ilmeisiä dynamiikkoja ja rakenteita, jotka vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ja voivat aiheuttaa ongelmia. 

Jäävuoret ovat tunnettuja siitä, että ne ovat veden alla paljon suurempia kuin mitä pinnalla näkyy. Sen sijaan, että keskitymme ongelmiin nopeasti ratkaistavina asioina, on tärkeää lähestyä niitä oireena jostakin suuremmasta.

Otto Scharmerin²³  mukaan elämme massiivisen institutionaalisen epäonnistumisen aikaa, jolloin luodaan kollektiivisesti tuloksia, joita kukaan ei halua. Tämä kollektiivinen epäonnistuminen johtuu siitä, että olemme sokeita transformatiivisen muutoksen syvälle ulottuvuudelle. Tämä sokea piste ei ole vain institutionaalisella tasolla vaan myös ihmisten jokapäiväisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. 

Tehokkaimmat tekijät, joilla on syvin vaikutus systeemitason muutokseen, ovat yleensä näkymättömiä. Meidän on siis tutkittava tarkasti ajattelutapoja, oletuksia ja arvoja, jotka vaikuttavat meihin tiedostamattomasti. Yhteiskunnallisen tason kysymysten kyseenalaistaminen tarkoittaa sitä, että kyseenalaistamme asioita itsestämme. Meidän on tarkasteltava itseämme – sisäistä maailmaamme – mieluiten vuoropuhelussa muiden kanssa.

Kestävyydestä regenerointiin

Yritysten – ja koko yhteiskunnan – paradigman muuttaminen

---

Regeneraatiosta, uudelleen luomisesta, tai uudelleen rakentamisesta, on tullut uusi muotisana kestävän kehityksen innovoinnin alalla. Yritykset, yrittäjät ja muut toimijat huomaavat yhä useammin, että kestävää kehitystä pidemmälle menevällä regeneroinnilla on arvoa. Tämän voi nähdä paradigman muutoksena, jolla pyritään luomaan perustavanlaatuinen muutos liike-elämässä.

Regeneratiivisen suunnittelun johtava ajattelija Daniel Christian Wahl²⁶ näkee tämän paradigman muutoksen siirtymisenä luontoon kohdistuvasta tekemisestä luonnon osana tapahtuvaan suunnitteluun, jossa ihmiset oppivat osallistumaan asianmukaisesti biosfäärin elämää ylläpitäviin mekanismeihin.

Keskeinen ero perinteisen kestävän kehityksen ja regeneratiivisen kehityksen välillä on se, että jälkimmäinen perustuu kokonaisvaltaisempaan maailmankatsomukseen, jossa ihminen ja talous nähdään erottamattomana osana luontoa. Toinen keskeinen ero on se, että regeneratiivinen lähestymistapa lähtee liikkeelle mahdollisuuksista ongelmien sijaan. Ongelmanratkaisu nimittäin usein sanelee tulevaisuuden menneiden ja nykyisten ongelmien pohjalta sen sijaan, että se olisi avoin kaikille mahdollisuuksille. Regeneraatio korostaa kollektiivista kykyä kehittyä ajan myötä kohti yhä parempaa terveyttä ja elinvoimaa. Siinä opetellaan ajattelemaan luonnon järjestelmien tavoin ja tavoitellaan ihmislajille uutta roolia: kehitystä elollisten systeemien horjuttajasta ja rappeuttajasta kohti niiden elvyttäjää¹¹.

Usein on parasta toimia paikallisesti, sillä paikka on useimmille ihmisille sopiva toiminnan, ajattelun ja välittämisen mittakaava. Paikka on yhteisöllinen maaperä erilaisista taustoista tuleville ihmisille. Se yhdistää. Niinpä muutoksia voidaan saada parhaiten aikaan, kun työskennellään paikallisyhteisöjen, kaupunkien ja bioalueiden mittakaavassa.¹¹

1. Allgoewer, E. (2002). Underconsumption theories and Keynesian economics: Interpretations of the Great Depression. Forschungsgemeinschaft für Nationalökonomie an der Universität St. Gallen.
2. Beghetto, R. A., & Kaufman, J. C. (2007). Toward a broader conception of creativity: A case for” mini-c” creativity. Psychology of aesthetics, creativity, and the arts, 1(2), 73.
3. Bergson, H. (2003). Creative Evolution. Dover Publications Inc.
4. Bertrand, R. (1997). Principles of Social Reconstruction. Routledge.
5. Cole, H. L., & Ohanian, L. E. (1999). The Great Depression in the United States from a neoclassical perspective. Federal Reserve Bank of Minneapolis Quarterly Review, 23, 2-24.
6. Dale, G. (2022). Rule of nature or rule of capital? Physiocracy, ecological economics, and ideology. In Economics and Climate Emergency (pp. 160-177). Routledge.
7. Dolfsma, W., & Welch, P. J. (2009). Paradigms and novelty in economics: The history of economic thought as a source of enlightenment. American journal of Economics and Sociology, 68(5), 1085-1106.
8. Florida, R., (2012). The Rise of the Creative Class. Basic Books.
9. Glasner, D. (2023). Between Walras and Marshall: Menger’s Third Way. Available at SSRN 3964127.
10. Glăveanu, V. P., & Kaufman, J. C. (2019). A historical perspective. In Kaufman, J.C. & Sternberg, R.J. (Eds), The Cambridge handbook of creativity (2^nd ed, pp 9-26).
11. Gorissen, L., Bonaldi, K., Haerens, P. & Rato, L. (2024). Regenerative development and design. Commissioned by the Belgian Federal Public Service for Health, Food Chain Safety and Environment. https://fibsry.fi/wp-content/uploads/2024/06/Leen-Gorissen_study_regnerativedevelopment.pdf
12. Gudeman, S. F. (1980). Physiocracy: a natural economics. American Ethnologist, 7(2), 240-258.
13. Kahneman, D., & Tversky, A. (2013). Prospect theory: An analysis of decision under risk. In Handbook of the fundamentals of financial decision making: Part I (pp. 99-127)
14. Kaufman, J. C., & Beghetto, R. A. (2009). Beyond big and little: The four c model of creativity. Review of general psychology, 13(1), 1-12
15. Kuhn, T. S., (2009). The Structure of Scientific Revolutions. The University of Chicago Press (3rd ed.)
16. Laybourn-Langton, L., & Jacobs, M. (2018). Paradigm shifts in economic theory and policy. Intereconomics, 53(3), 113-118.
17. Madjar, N., Greenberg, E., & Chen, Z. (2011). Factors for radical creativity, incremental creativity, and routine, noncreative performance. Journal of applied psychology, 96(4), 730.
18. Magnusson, L. (2015). The political economy of mercantilism. Routledge.
19. Mason, J.H., (2003). The Value of Creativity, The Origins and Emergence of a Modern Belief. Routledge.
20. Meadows, D. (1999). Leverage points: places to intervene in a system. The Sustainability Institute. https://donellameadows.org/wp-content/userfiles/Leverage_Points.pdf
21. Pincus, S. (2012). Rethinking mercantilism: political economy, the British empire, and the Atlantic world in the seventeenth and eighteenth centuries. The William and Mary Quarterly, 69(1), 3-34.
22. Rashid, S. (1980). Economists, economic historians and mercantilism. Scandinavian Economic History Review, 28(1), 1-14.
23. Scharmer, O. (2018). The essentials of Theory U: Core principles and applications. Berrett-Koehler Publishers.
24. Schumpeter, J. & Swedberg, R. (2021). The Theory of Economic Development. Routledge.
25. Shefrin, H., & Statman, M. (2003). The contributions of Daniel Kahneman and Amos Tversky. The Journal of Behavioral Finance, 4(2), 54-58.
26. Wahl, D.C. (2016). Designing Regenerative Cultures. Triarchy Press. Revised and updated 2022.